Vapaa-ajan ohjelmaa runsain mitoin
8.7.2018 19:35 Uutiset / Etusivu

Yli maaliviivan

Vaikka palokuntaleirit usein ovat koulutusleirejä, ei viihdettä ja muuta ohjelmaa ole unohdettu. Lohtaja 2018 suurleiri ei ollut poikkeus, ja palokuntanuorille olikin järjestetty monipuolisesti erilaista ohjelmaa. Säännölliseen ohjelmaan on kuulunut muun muassa erilaiset tanssitunnit leirialueen peltihallissa. Lisäksi alkuviikon ajan leiriläisiä viihdytti Olkkari, jossa vapaa-aikaa oli mahdollista viettää omatoimisesti. Lisäksi leiriläisille oli rakennettu seikkailupuisto Kiipeli, jossa on ollut mahdollista kiipeillä yläilmoissa. Kiipeilyä on tarjonnut myös korikiipeily, jossa pinotaan maitokoreja päällekkäin torniksi.

Tiistai-iltana järjestettiin rantabileet, jossa soitti muun muassa DJ Kimi Martikainen ja esiintyi paikallinen sambaryhmä. Rantabileissä pääsi myös uimaan ja pelaamaan rantalentopalloa Lohtajan mahtavalla rantahietikolla. Keskiviikkoiltana Mr. Lordi kävi tapaamassa leiriläisiä, vaikka kykykilpailu Lohtaja Skills jouduttiinkin perumaan. Torstai-iltana juostiin vauhdikas Lohtaja Actionrun, jossa nuoret juoksivat esteradan joka huipentui levysuihkun muodostamaan vesiseinään. Perjantai-illan ja leirin ohjelmallisen puolen päätti leirifestarit, joilla olivat esiintymässä HeavyWeight, Uniikki ja Alex Mattson.


   
Suurleiri 2018
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Opintopäivät
 
 Tapahtuma
 
 Aluekäynti
Kategoriat