Projektipäälliköltä
22.5.2017 10:58 Uutiset / Etusivu

Kesän alkaminen on viivästynyt osassa 100 vuotista Suomea, mutta yksi varmimmista kevään merkeistä, leiri-ilmoittautumiset eivät. HIEKKA 2017 esileiri kokoaa runsaat 300 osallistujaa Lohtajalle Lapin, Pohjois -Suomen ja Pohjanmaan alueilta sekä Itä-Suomen palokunnista. Uudenmaan alueelta saamme myös pienen, mutta sitäkin tehokkaamman ryhmän leirille. Kokonaisuudessaan leirille on ilmoittautunut leiriläisiä 36 eri palokunnasta ja osastosta, joka on hieno luku sinällään!

Viranomaisyhteistyön viimeisimpiä tapahtumia oli Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon edustajien vierailu leirialueella. Elintarvikkeiden valmistuspaikat, välineet, säilytys ja jako, vesien siirtäminen, kanttiinien toiminta ja monen monta muuta asiaa leiripäiväkoti mukaan lukien, on käyty alueella ja paperilla läpi. Kiitoksemme jo tässä vaiheessa erittäin asiantuntevasta neuvonnasta ja opastuksesta! Jokainen päivä oppii uutta, siitä ei pääse mihinkään.

Materiaalien osalta tilaukset ovat myös lähteneet liikkeelle. HIEKKA leirille saamme käyttöömme uutta telttaa, kanttiini saa leiripöytänsä ja leiriportin leveys ja korkeus tulee myös käytännössä koeponnistettua. Valmistelun alla on luonnollisesti kaikkea sitä mitä leiri osakseen tarvitsee, jotta leiriläisen viikko leirialueella sujuu moitteetta. Säiden haltija ei tähän mennessä ole meitä vielä kovin hellinyt, olemme edelleen vahvassa uskossa, että tilanne muuttuu kesäksi! Ainakin yöpakkaset ovat tuohon aikaan ohitse.

Ohjelmatoimisto sulatti Kallavedestä jäät viikonlopun mittaisen suunnittelutapahtumansa myötä, kesäkuun alussa leiritoimisto puolestaan etsii hellettä Helsingissä. Tässä välillä Padasjoella koettiin Yhdessä tekemisen teemaviikonloppua jonka myötä saimme mm sivuillemme hyviä vinkkejä parantaaksemme luettavuutta ja ennen kaikkea uutisointiin uutta buustia - kiitos siitä osallistujille! Kohta puolin saamme myös rippileiriä koskevaa uutista jakoon. Etenemme siis hyvässä tahdissa kohti suurleiriä, sinä voit osallistua mukaan ilmoittautumalla 1.6 avattavaan suurleiri tapahtumaan HAKAssa sekä Facebookissa järjestämiimme kyselyihin ja kilpailuihin. Tuoreimpana kilpailuna Taffel kisa, tykkääjien kesken arvotaan kaksi Taffel reppua täynnä uutuuksia!

Rovaniemellä 22.5.2017

Pertti Heikkilä, projektipäällikkö


   
Suurleiri 2018
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Opintopäivät
 
 Tapahtuma
 
 Aluekäynti
Kategoriat