Projektipäälliköltä
14.12.2016 15:26 Uutiset / Etusivu

Projektin kolme ensimmäistä kuukautta alkaa olla takanapäin Joulun ollessa aivan käsillä. Leirin johtoryhmä on kokoontunut syksyn aikana, toimialojen edustajat ovat käyneet Lohtajalla katsomassa niin 2017 esileirin kuin 2018 suurleirin aluetta ja tapahtumapaikkoja osa kertaalleen, osa toistamiseen. Alueen monipuoliselle käytölle alkavat olla pääpiirteet selvillä, kuten leirikartastakin voidaan todeta. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 30.11.2016 hankkeelle erityisavustusta 49 000€, joten hankkeen peruspohja on tältä osin vakaa.

Joulun alla 2016 voi tuntuma olla, että suurleiri 2018 on vielä kaukana, sitähän se ei ole. Suurleirin alkuun on aikaa vain 18 kuukautta ja ennen sitä alue ponnistetaan esileirin HIEKKA 2017 myötä heinäkuussa. HIEKKA leirillä pääosa toimialajohtajista ja keskeisistä toimijoista on suurleirillä 2018 toimivia palokuntalaisia. Molemmille leireille on vielä avoimena tehtäviä, suurleirin osalta Avoimet tehtävät välilehdeltä löydät yhteystiedot ja avaintehtävät. Ota rohkeasti yhteyttä sen toimialan vastuuhenkilöön miltä toivot oman tehtäväsi löytyvän mikäli sinulla on siitä kysyttävää.

Sivuillamme on myös toimialakohtaiset alasivut, joihin on päivitetty toimialaorganisaatioita vastuuhenkilöineen ja yhteystietoineen. Toimialat ovat edenneet hyvin, huolto on pienryhmässä kokouksiaan pitänyt, koulutus aloittaa laajempana ryhmänä vuoden vaihteen jälkeen omalla tapaamisellaan, muonitus ja kanttiini ovat tapahtumapaikan palvelupisteet käynyt läpi. Leirille olennaisena kuuluvat leirimunkitkin ovat saaneet jo ensimmäisen sitoutuneen paistajaryhmän, Tapsan Grilli ja jäätelövaunukin on löytänyt paikkansa.

Johtoryhmä kokoontui 11.-12.11 Rovaniemellä ja tapaamisessa linjattiin mm 16 vuotta täyttäneen, leirikurssit suorittaneen nuoren osallistumista toimihenkilönä leirille. Keskeisin toimiala jossa kurssit suorittaneita nuoria tarvitaan, on koulutus. Samoin on mahdollisuus ottaa osaa toimialoille työharjoittelijana, joka varsinaisen toimihenkilön opastuksella saa opetella esimerkiksi leirilehden tekemistä tai toimia toimittajaharjoittelijana. Eri toimialojen harjoittelupaikoista informoidaan lähempänä leiriä.

Leiripaidan mallit 2017 ja 2018 on myös päätetty. Leiripaita julkaistaan Tulimeriristeilyllä tammikuussa 2017, jossa suurleirin infopisteellä on muutakin leiriin liittyvää materiaalia esillä, käykäähän poikkeamassa!

Leiriseminaari järjestetään 8.-10.9.2017 Lohtajalla, toivomme paikalle saapuvan mahdollisimman usean suurleiritekijän kartoittamaan sen oman toimialan osalta paikkoja ja reittejä. Tästä informoimme viikonloppu ohjelmineen erikseen keväällä 2017.

Suurleiri on ollut esillä eri puolilla Suomea palokuntalaisten tilaisuuksissa. Toimitamme mielellämme leiriaineistoa ja tarvittaessa esittelijänkin kertomaan leirin ajankohtaisista asioista silloin kun joukko palokuntalaisia on koolla, alueellisilla opintopäivillä tai alueellisten toimikuntien kokouksissa.

Onnittelemme myös leirin suojelijaa Pekka Hyysaloa. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Vuoden Nuori Menestyjä-kilpailun nuoret menestyjät ovat Pekka Hyysalo, Jaajo Linnonmaa ja Heidi Miettinen. Pekan tunnustus tuli kategoriassa henkilökohtainen kasvu.

Rauhallista Joulua & Hyvää sekä Onnellista Uutta Vuotta 2017!

Rovaniemellä 19.12.2016

Pertti Heikkilä, projektipäällikkö (pertti.heikkila@lohtaja2018.fi 040 7040764)



   
Suurleiri 2018
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Opintopäivät
 
 Tapahtuma
 
 Aluekäynti
Kategoriat