Kurssinjohtaja esittelyt

AKU I

Olen Siru Leskelä, 17-vuotias lukiolainen Pyhäjärveltä. Olen ollut mukana palokuntatoiminnassa vuodesta 2011 lähtien. Lohtajan kesäleirillä toimin AKU1-kurssin toisena kurssinjohtajana.

Olen Sonja Vähäkangas, 23-vuotias lähihoitajaopiskelija Ylivieskasta. Palokunnassa olen ollut mukana yhdeksän vuotta. Toimin leirillä AKU1-kurssin toisena kurssinjohtajana.

Tervetuloa AKU1 kurssille! Meidän kurssilla pidetään ensisijaisesti hauskaa pelaten ja leikkien. Tutustumme viikon aikana myös palokuntatoimintaan ja tietysti uusiin ystäviin. Rohkealla mielellä mukaan vaan, leirillä nähdään! ????

AKU II

AKU 2 -kurssilla pääsee tutustumaan huippuihin palokuntalaisiin ja siinä samalla harjoittelemaan palokuntalaisten perustaitoja. Luvassa on myös mukavia yllätyksiä. Kurssilla koetaan onnistumisen iloa ja mieleenpainuvia hetkiä yhdessä saman ikäisten palokuntalaisten kanssa. Tervetuloa mukaan viettämään huippuhauska leiriviikko AKU 2 -kurssille!

Terkuin,Annika Sviili, Mikkelin VPK

Aku 2-kurssilla tutustumme leirielämään, palokuntalaisen perustaitoihin ja jokaisen ihmisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Kurssilla päästään harjoittelemaan muun muassa alkusammutusta ja kadonneen ihmisen etsintää. Mikä tärkeintä, tehdään oppimisesta hauskaa ja hankitaan ikimuistoisia kokemuksia!

terkuin Tiia Honkanen, kouluttaja

TAKU 1

Taku 1 kurssi on tarkoitettu 11-12 vuotiaille nuorille, joilla on jo hieman kokemusta palokuntatoiminnasta. Kurssilla harjoitetallaan palokuntanuorten perustaitoja muun muassa solmuja, letkunkäsittelyä ja suihkutusta. Lisäksi kurssilla opetellaan hyödyllisiä kansalaistaitoja kuten esimerkiksi ensiapua ja hätäilmoituksen tekemistä. Lisäksi kaikki pääsevät suorittamaan sankoruiskuradan ja kurssin lopuksi on mahdollista suorittaa letkumestari-taitomerkki. Taku 1 kurssilla on hyvä meininki ja aivan supermahtavat kouluttajat, nähdään Lohtajalla!

Mervi Jaakola -kurssinjohtaja

Moikka! Olen liittynyt VPK:hon vuonna 1993 ja siitä asti osallistunut toimintaan aktiivisesti. Aluksi nuoriso-osastossa ja sen jälkeen nuoriso-osaston kouluttajana ja hälytysosastossa sekä osallistumalla aktiivisesti liiton, oman toiminta-alueeni toimintaan sekä valtakunnallisesti mm. nuorisotyöryhmässä, liiton kilpailuvastaavana ja Taku1 valtakunnallisena kurssipäivittäjänä. Lohtajalla toimin Taku1 kurssin kurssinjohtajana. Toimin myös edellisellä valtakunnallisella leirillä samassa hommassa ja minusta Viksu leirin hienoin uudistus oli, että koulutuksessa kaikki saman ikäiset yhdistetään samalle kurssille. Aikaisemminhan kurssit järjestettiin valtakunnallisella leireillä liitoittain eli Taku1 kurssiakin järjestettiin monta ns. päällekkäin. Palokuntanuorisotoiminnassa hienointa mielestäni on se, että saa uusia ystäviä eripuolilta suomea. Saman henkinen harrastus yhdistää ja saa aikaan Ystävyyttä! Kuvassa olen kummipoikani kanssa, jonka vanhempien kanssa olen tutustunut ja ystävystynyt palokuntaleirillä. Nyt kaikki mukaan Lohtajalle Siellä nähdään!

TAKU 2

Tasokurssi 2:lla harjoittelemme perustaitoja, aiheina mm. ensiapu, alkusammutus, letkut ja narut. Kivointa kurssissa on se, että se on enemmän käytäntöpainotteinen. Käytännönharjoitteina on haavojen paikkausta, pienten alkupalojen sammuttamista, kalustonostoja ja työjohtoselvityksiä. Tutustumme kurssilla myös kotivaraan ja toimintaan vaaramerkin aikana sekä palokuntalaisen käyttäytymiseen.

Kivaa kevättä kaikille, leirillä tavataan!

Anniina Lehto kurssinjohtaja

TAKU 3

Kurssinjohtaja Jani Björn

Hei. Olen lupsakka savolainen jääräpää Mikkelin VPK:sta, jonka tavoitteena on järjestellä aivan loistava TAKU3 kurssi Lohtaja 2018-leirille. Palokunta toiminta veti mukaansa vuonna 1992 ollessani 12 vuotias. Tätä kirjoittaessa toimin VPK:mme päällikkönä. Palokuntanuorisotyö on ollut lähellä sydäntä koko palokuntauran ajan. Olen saanut toimia myös VNTTK jäsenenä, edustaen Itä-Suomea. Vapaa ajan harrastuksiin kuuluu kalastelu eri muodoissa (aion harrastaa myös leirillä tätä touhua), kuntoilu vähän joka muodossa.

Toimin toista kertaa TAKU3 kurssinjohtajana valtakunnallisella leirillä. Viksu 2014 leiri oli kokonaisuudessaan ensimmäinen ”yhteinen suurleiri”. Kurssin järjestelyissä oli oma haasteensa, jotka olivat mielekkäitä. Senpä takia myös Lohtaja2018 leirille, kun pyydettiin (Heli Kari määräsi) ei tehtävästä voinut kieltäytyä. Tulevalla leirillä minulla on kaksi varakurssinjohtajaa käytettävissä, Timo Jääskeläinen Mikkelin Esikaupungin VPK:sta. Timo on erittäin jämerä päätöksissään, mikä onkin hyväksi, ettei minun hullu ajatuksen juoksu täysin karkaa käsistä. Timo oli myös VIKSU2014 leirillä minun apuna. Uutena ”taistelijana” mukaan tulee Anssi Halonen, Mikkelin EVPK:sta hänkin. Anssi on sotilaallisen tarkka ja hyvä apu meille.

TAKU 4

-pääset soveltamaan aiemmilla Tasokursseilla oppimiasi taitoja käytännön harjoitteissa. Pääset myös kokemaan unohtumattomia palokuntaelämyksiä muun muassa hydraulisten pelastusvälineiden ja köysilaskeutumisen parissa. Opit kurssin tavoitteissa luetellut tiedot ja taidot muiden samanhenkisten ja -ikäisten uusien palokuntaystäviesi kanssa. Saat kipinän palokuntanuorten jatkokursseille hakeutumiseen sekä saat korkealuokkaista koulutusta kokeneilta kouluttajilta osallistavin opetusmenetelmin.

Kurssin suoritettuasi:

osaat käyttää radiopuhelinta ja tunnet viestiliikennettä / osaat tehdä vaahtokalustoselvityksen / tunnet palokunnan käyttämät käsityökalut / tunnistat paloasun osat ja ymmärrät huolellisen pukeutumisen merkityksen / osaat käsitellä jatkotikkaita / tiedät palokunnan käyttämän tikaskaluston / tunnet sammutushyökkäyksen periaatteen / tunnistat hätätilapotilaan / osaat antaa hätäensiapua / osaat pukea paineilmalaitteet ja tunnistat niiden pääosat / osaat laskeutua laskeutumisköydellä

TIKU

Sari ja Pot Pot täsä moro! Me veretään yhdes tota tän vuoden TIKU-kurssia. Ja on meil tietty sit yks tollanen Joacim mukana. Tän vuoden kurssist sen verran et siit tulee ihan fantastinen ja super. Tehrää solmui, opetellaa ensiapuu, harjotellaan letkun käsittelyy ja piretään hauskaa. Ei haittaa vaik oisit ollu palokunnas ihan vaa vähä aikaa, me kyl opetetaan sul kaikki niksit ja jipot. Nährää kesäl!

Sari Lehtonen, kurssinjohtaja

ACTION kurssi

Tervetuloa Lohtajalle Actionkurssille tai kuten meillä sanotaan
Äxxönille. Viikon aikana opitaan mm gps-laitteen käyttö, lautan
rakennusta ja vaelluksen saloja. Muutenkin kurssi tulee liikkumaan
paljon. Lohtajarace kutsuu myös Äxxöniä. Tulisipa kesä jo pian!


Päivi Lindström, kurssinjohtaja

KONEMIESKURSSI

Konemieskurssilla pääset tutustumaan yleisimpiin palokunnissa käytettäviin pumppuihin ja pienkoneisiin, harvinaisempia erikoisuuksia unohtamatta. Opit tuntemaan erilaisten moottoreiden ja pumppujen toimintaperiaatteet. Kurssi on toimintapainotteinen, ja viikon aikana moottorien pärinä tulee uniinkin. Konemieskurssilla murretaan klassisia ennakkoasenteita, ja siksi kurssi sopii kaikille.

Tero Ikävalko kurssinjohtaja konemieskurssi

ENSIAVUN JATKOKURSSI

Ensiavun jatkolla pääsee syventämään jo opittuja ensiaputaitoja hienoissa puitteissa ja ammattitaitoisten kouluttajien ohjaamana. Kurssimateriaali käsittelee aiheita ihmisen anatomiasta ensihoidon perusteisiin. Viikon ohjelmaan jätetään valinnanvaraa, joten kurssilaiset pääsevät itse vaikuttamaan koulutettaviin aiheisiin. Mennään siis ohjelmalla, joka on valittu kiinnostuksen kohteiden mukaan!

Terveisin KJ Erja Haiko, Ulvilan VPK

INTERNATIONAL RESCUE



   
Koulutus
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Opintopäivät
 
 Tapahtuma
 
 Aluekäynti
Kategoriat